maanantai 18. syyskuuta 2017

Syksy tarttui mukaan Alpeilta


Vielä keskikesällä raikkaan vihreänä hehkuneet murmeleiden asuttamat vuorenrinteet Ranskan Alpeilla olivat ehtineet jo kellastua ja maisema kimalteli ilta-auringossa kultaisena.
Tummat pilvet törmäilivät vuorenhuippuihin ja harmaa taivas toi meille viestin alkavasta syksystä.

Jälleen yksi ikimuistoinen roadtrip Alpeilla oli tullut päätökseensä ja ajomatkalla kotiin taivas vihdoin repesi tiputellen ne tummat pilvet pisaroina alas koko kesän vettä kirkuneeseen maahan. Saimme kauan kaivatun sateen rutikuivaan Provenceen ja ilma viileni nopeasti kymmenellä asteella.

Ihana helpotus. Syksy on saapunut etelä-Ranskaan.










tiistai 12. syyskuuta 2017

Karattiin taas Alpeille


Niinhän siinä taas kävi, että kun kalenterissa oli pitkästä aikaa kahden vuorokauden vapaa, täyttyivät nuo päivät nopeasti Alppisuunnitelmilla.
Suunnaksi otettiin Mercantourin kansallispuiston tuntemattomampi alue, josta ei löytynyt netissä nopealla vilkaisulla mitään tietoa, mutta kartan pieni nimetön sininen pilkku keskellä vuoristoa veti puoleensa. Sen täytyi olla hiljainen vuoristojärvi!

Aluksi ajeltiin niitä samoja tuttuja teitä, joita aina vuorille suunnatessa, mutta vähän ennen Colmarsin kylää käännyttiin kapealle hiekkatielle, joka mutkitteli rotkon toista reunaa nousten koko ajan korkeammalle. Tie päätyi joen varteen pienelle parkkipaikalle, jonka reunassa oli meidän yllätykseksi patikkakartta. Pienen nimettömän sinisen pläntin mysteeri selvisi ja tiesimme aloittavamme seuraavana aamuna patikoinnin Lac de Ligninin järvelle 2270 metrin korkeuteen.











Matkaa taitettiin suuntaansa 8 kilometriä ja reitti kulki aluksi metsässä jokia sekä rotkoja seuraillen, mutta mitä korkemmalle noustiin, sitä harvemmaksi kasvillisuus kävi. Murmelit huutelivat syksyisen kellastuneilla nummilla kimakoita varoitusääniään ja perillä järven rannalla meitä odotti komea näky, kun kymmenet korppikotkat lentelivät vuorien yllä.

video

                                                                                  video

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Pitkä kuuma kesä alkaa vihdoin hellittämään!


Tätä hetkeä on odotettu kuin vuoden suurinta fiestaa ja sitähän se melkein onkin. Turistikausi alkaa olemaan lopuillaan, lämpötilat ovat tipahtaneet kahdenkymmenen puolelle, syksy saapuu ja vihdoin voi taas kömpiä varjoisten jokirantojen piilopaikoista minne tahtoo. Sitä voi uskaltautua jopa seikkailemaan Rivieran tutuille merenrantapoluille.

Pitkä kuuma kesä alkaa vihdoin hellittämään!














maanantai 21. elokuuta 2017

Jokiveneilemässä


Koko pitkä kuuma kesä on etsiskelty helpotusta helteeseen vesistöjen ääreltä ja oma lähijoki on osoittautunut kaikkein rauhallisimmaksi pulahduspaikaksi turistisesongin aikaan. Uitu on varmaankin jo sata kertaa, joten kaipasimme vähän vaihtelua vesileikkeihin.

Olen haaveillut kajakista tai suppilaudasta jo jonkin aikaa, mutta kauhistellut niiden hintoja urheilukaupoissa. Kodin väliaikaisuus ja koiran istuttavan veneen tarve pisti aivot raksuttamaan. Miksipä ostaa uutta, kun voi itse rakentaa oman jokiveneen, joka mahtuu vieläpä sopivasti auton konttiin! Tai mikälie suppilaudan sekä kajakin risteytys tuo nyt onkaan, joka syntyi viemäriputkista, uretaanilevyistä, vanerista sekä laudanpätkistä, joista muotoiltiin tietenkin vielä myös melat.

Voilà! Ja Monsier luppakorvan lautta oli valmiina vesille.











Olimme yllättyneitä miten hienosti Monsier Tsuk-Tsuk istui omassa korissaan rauhallisena jokimaisemia tarkkaillen, vaikka olimme varautuneet kunnon molskahdukseen. Olihan koiraherra ensimmäistä kertaa veneen kyydissä. Lautta lipui varmasti rehevän kasvillisuuden läpi ja välillä rantauduttiin uimaan vihreyden keskellä.

Jokivene vietiin joelle autolla, mutta nyt se jäi loppukesäksi odottelemaan rantapenkalle melojiaan, jotka saapuvat ainakin pari kertaa viikossa sen luo. Mainio päiväseikkailu kävellä Provencelaisia maaseututeitä pitkin viiniviljelysten ohi joelle, jossa perillä odottaa oma vene.


torstai 10. elokuuta 2017

Kesän paras piilopaikka löytyy joelta


Tämä kesä on ollut Etelä-Ranskassa hirmuisen kuuma ja olemme etsineet helpotusta koiran kanssa jokien ääreltä. Viime kesänä suuntasimme vielä välillä merenkin äärelle rannikon tungoksiin uimapaikkaa esimään,  mutta tuon villin koiraherran kanssa olemme päättäneet pysytellä ainoastaan maaseudun rauhassa. Useimmilla uimarannoilla koirat kun ovat kiellettyjä ja erityisesti tämän "eväsexpertin" kanssa ei sovi kävellä houkuttelevien piknik-korien ohitse liian läheltä....

Tämän kesän paras uimapaikka löytyykin joelta metsän siimeksestä. Se on meidän lähijoki tunnin kävelymatkan päässä tai joku muu rantapenkka tämän samaisen yli sadan kilometrin pituisen Argens-joen varrella. Kaikkein upeimmat vesiputouksetkin olemme jättäneet turistisesongin aikaan suosiolla väliin ja suunnanneet omiin piilopaikkoihimme nautiskelemaan viileästä virtaavasta vedestä.

Joinain päivinä neljänkympin helle on lamaannuttanut niin totaalisesti, että olemme jaksaneet raahautua ainoastaan naapurin uima-altaalle. Siellä vesikoiran lempipuuhaa on kopitella vettä suuhunsa letkusta, koska syvät vedet ovat vielä sen verran pelottavia, että karvakaveri tyytyy vahtimaan meidän uintihetkeä kiltisti uima-altaan reunalla istuskellen, kunhan saa välillä kunnon vesisuihkun kuonolleen.










perjantai 4. elokuuta 2017

Kesän viimeinen vuoristoseikkailu


Meillä oli mahdollisuus vielä yhteen lyhkäiseen vuoristoseikkailuun ja päätimme viettää tuon kesäyön lähivuorilla, jotta ehtisimme muutakin kuin istua autossa matkaa tehden. Halusimme joka tapauksessa mahdollisimman korkeille huipuille, sinne missä puut eivät enää kasva ja löysimme nämä aukeat maisemat Soleilhasin kylän tuntumasta Préalpes d´Azurin vuoristoalueelta laskettelukeskuksen vierestä.

Täällä ei ollut enää niin vihreää kuin korkeimmilla huipuilla Mercantourin ja Ecrinsin kansallispuistossa, vaan ruoho oli ehtinyt palaa karrelle kuuman auringon porottaessa. Maisemat muistuttivat kuitenkin niitä satumaisen kauniita murmeleiden kotikumpuja eikä suotta, nimittäin niitä ihania karvapalleroita löytyi yllättäen täältäkin muutama, vaikken ikinä olisi uskonut näin lähellä rannikkoa!

Murmeleiden kotikonnuilla sitten kiipesimme lähes kahden kilometrin korkeuteen Bernade-vuoren huipulle Mistralin tuulen puhaltaessa niin kovaa, että koirakin meinasi lähteä lentoon. Auringonlasku korkeuksista oli mykistävän hieno ja pimeän saavuttua laskeuduttiin takaisin alas laaksoon reissuauton suojiin yötä viettämään. Seuraavana päivänä pysähdyttiin matkan varrella rotkon syvyyksiin uimaan ja viilennyksen jälkeen uskaltauduttiin vielä keskelle helteistä peltoa heinäpaaleja pällistelemään.















Loppukesää voidaankin sitten kuvailla sanoilla tukala HELLE, ja katsotaan mihin kaikkialle päädymmekään helpotusta etsimään. Nyt siis taas uidaan.