perjantai 28. heinäkuuta 2017
Vauvamurmeleita ja vuoristojärviä
Olen tänä kesänä tullut siihen tulokseen, että kaunein paikka maan päällä lienee murmeleiden asuinympäristö.
Yli kahden kilometrin korkeudessa ruoho on raikkaan vihreää ja vuoristokukat koristavat purojen pientareita. Pienet vesiputoukset syöksevät jäätävää vettä alas laaksoihin ja yläjuoksulle suunnattuasi saatat löytää pienen söpön järven vuorten keskeltä. Huomaat, että kaikki lumi ei ole sulanut korkeuksista vielä edes heinäkuussa, vaan se täplittää rinteitä valkoisenaan liittyen pikkuhiljaa osaksi syvänsinisiä järviä ja puroihin virraten kaiken sen vihreyden keskellä.
Tähän upeuteen kun lisätään vielä kivenkoloista kurkkivat suloiset vauvamurmelit ja takajaloillaan seisova kimeästi kirkuva isompi pörröinen pötkylä, niin tiedät olevasi paratiisissa. Murmeleiden koti on niin kaunis!
Tämä kolmen järven vaivaton vain noin kolmen tunnin patikkakierros löytyy Ranskan Alpeilta Ecrinsin kansallispuiston pohjoispuolelta Valloiren lähistöltä. Serpentiininä ylöspäin mutkittelevan kuoppaisen hiekkatien varrelta löysimme mitä upeimman yöpymispaikan (bongaatko auton viimeisestä kuvasta?), jonka vierestä opastekyltti johdatteli ensin Lac des Cercesille ja sieltä Lac du Grand Banille sekä Lac Rondille.
Tuosta upeasta yöpymispaikasta kerron lisää seuraavassa postauksessa.
sunnuntai 23. heinäkuuta 2017
Tour de Francen kisakatsomo vuoren huipulla
Saavuimme illansuussa Ranskan puhutuimman urheilukilpailun tapahtumapaikalle Ecrinsin kansallispuiston pohjoispuolelle mutkittelevan vuoristotien varteen ja ohittelimme satoja matkailuautoja, jotka olivat saapuneet useasta eri maasta pyöräilijöitä kannustamaan.
Osa niistä oli tullut varailemaan parhaita tienvarsipaikkoja jo viikkoa ennen Col du Galibierille 2,6 km:n korkeuteen, mutta me päätimme vetäytyä yöpymään ihmispaljoudesta suosiolla hieman etäämmälle yli-innokkaan karvakaverin kanssa, koska pääseehään kisapaikalle seuraavana päivänä myös patikoiden!
Sopivan yöpymispaikan löydettyämme päätimme lähteä vielä iltakävelylle vuorille ja sattuman saattelemana saavuimme upealle näköalapaikalle juuri ennen auringonlaskua, josta voisi seurata 17. pyöräilyetapin puhutuimman pätkän lintuperspektiivistä.
Voilà! Ja täydellinen kisakatsomo seuraavalle päivälle oli löytynyt.
Istuskelimme kaikessa yksinäisyydessämme vuoren huipulla ja seurasimme kisahulinaa alas laaksoon parin tunnin ajan. Ensin paikalle saapui karavaani, joka koostuu pyäräilyjoukkueiden huoltoporukoista ja saattueista. Vilahtipa korkeuksista zoomaillessa yleisössä myös tutunnäköinen lippu, joten joku muukin suomalainen oli saapunut kannustamaan pyöräilijöitä.
Kun pyöräilijät lipuivat ohitse, me lähdimme patikoimaan samaa reittiä takaisin alas reissuautollemme vihreitä vuorenkumpuja pitkin ja bongasimme matkalla muutamia pörröisiä murmeleita.
Satumaisen kauniista leiriytymispaikasta raikkaan puron varrella ja patikkaretkestä kolmelle kauniille vuoristojärvelle luvassa juttua seuraavissa postauksissa.
lauantai 15. heinäkuuta 2017
Emmepä suunnitelleet, mutta tupsahdimme Italiaan
Emmepä me karttaa sen tarkemmin tutkineet, kun otimme suunnaksi Isola 2000 nimisen laskettelukeskuksen Mercantourin kansallispuistossa Ranskan Alpeilla, vaan olin jostain lukenut, että sielläpäin on patikkapolkuja, jotka johtavat raikkaille vuoristojärville. Olipa siellä myös sattumalta yksi harvoista rajanylityspaikoista Italian puolelle Col de la Lombarden "vuoristorata", vai miksi sitä nyt kutsutaan.... Col-sanalle kun ei taida olla Suomessa paljon käyttöä ja tarjolla järkevää suomennosta tästä ylityspaikasta, josta näkee vuoren molemmin puolin.
Roadtripit ovat täynnä yllätyksiä ja suunnitelmia ei kannata hioa loppuun saakka, vaan on hyvä jättää myös sattumalle varaa. Kesäisin laskettelukeskukset ovat ihanan autioita ja viileän vuoriston hiljaiset patikkapolut ovat juuri sitä mitä etelän hirmuhelteessä puuskuttanut patikkaintoilija voi kesäänsä kaivata. Eipä suunniteltu, mutta patikoitiin koko päivä Ranskan ja Italian rajavyöhykkeellä vuorenharjanteita pitkin ja Tsuk-tsuk teki ensimmäisen ulkomaanreissunsa sekä pääsi pulahtamaan vuoristojärveen Italiassa.
Emmepä suunnitelleet myöskään viettävämme yötämme raikkaan vuoristopuron vieressä ja sytyttävämme ämpärigrilliä yli kahden kilometrin korkeudessa huiman serpentiinitien varrella. Emme myöskään suunnitelleet kohtaavamme iltalenkillä lehmiä, jotka lähtisivät seuraamaan meitä takaisin reissuautolle käännyttyämme.
Ei näitä roadtrippejä sen kummemmin tarvitse suunnitella, mutta aina ne johtavat mitä suurimpiin seikkailuihin Alpeilla ajellessa. Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä tutkimaan Ecrinsin kansallispuistoa hieman pohjoisempaan ja voi olla, että siellä saattaa "muutama" pyöräilijä vilahtaa ohitse. Saatamme nimittäin osua Tour de Francen reitin varrelle patikoimaan, mutta katsotaan mitä tuleman pitää.....
lauantai 8. heinäkuuta 2017
Vuoristojärvien viileydessä
Kristallinkirkasta ja hyytävän kylmää, mutta vesikoiralle on aika sama, kunhan löytyy joku lätäkkö johon pulahtaa... Uskon kyllä, että karvakaveri osaa arvostaa raikasta vuoristoilmaa ja pitkiä patikkalenkkejä näissä vihreissä vuoristomaisemissa ja innostuu aina kuulemistaan murmeleiden vihellyksistä, joista kerroin edellisessä postauksessa.
Mercantourin kansallispuisto Nizzan pohjoispuolella on upea patikointikohde ja kahdella parin yön roadtripillä olemme ennättäneet tutkailla kansallispuiston liepeillä koiran kanssa sallituilla poluilla monta upeaa järveä, joista kaikki sijaisevat yli kahden kilometrin korkeudessa.
Lac du Rabuons, Lac des Millefonts, Lacs du Lausfer, Lac des Terres Rouges ja Lago di Sant´Anna Italian puolella.
Tsuk-Tsuk teki alkuviikosta ensimmäisen ulkomaan reissunsa, kun patikoimme Ranskan ja Italian rajaa pitkin vuorenharjanteilla. Vuoristoilma oli ihanan raikasta ja seitsemän tunnin patikkareissu kului kuin siivillä, mutta vuorelta takaisin alas ajellessamme mittarin lämpötilat nousivat tasaiseen tahtiin ja perillä kotona oltiin taas tukalan tutuissa +38 asteen lukemissa.
Nyt ei auta muu kuin hortoilla helteessä ja etsiä helpotusta läheisiltä joilta ja järviltä. Näihin maisemiin olisi voinut jäädä helposti koko loppukesäksi viilentymään.
maanantai 3. heinäkuuta 2017
Murmeleiden satumaisen kaunis koti
Jos voisi pötkötellä keskellä tuhannen vihreän eri sävyissä hehkuvaa vuoristomaisemaa pehmeällä ruohomättäällä ja vetäytyä talven tullen pitkille nokosille paksun lumipeitteen alle omaan pesäkoloon.
Elämä murmelina voi vaikuttaa helpolta, mutta satumaisen kauniissa elinympäristössä on myös uhkia. Alppimaisemien ihailijat saattavat nimittäin kaahailla mutkaiset vuoristotiet suoriksi ja silloin on murmelilla kiire alta pois. Erityisesti kun tie sijaitsee Nizzan liepeillä Ranskan Alpeilla ja on yksi Euroopan korkeimmalla sijaitseva päällystetty ajoväylä. Col de la Bonette kutsuu luonnonystävien lisäksi luokseen myös kaikenlaisia kaahareita.
Vaaran uhatessa laaksossa kaikuu kimeä "iiiii"-vihellys ja murmelit tietävät olla kaverinsa ilmoituksesta valppaana. Aina ei kuitenkaan ehdi pois alta, ja serpentiineillä hurjastelijoiden vuoksi tienvarressa lojui suruksemme jyrättyjä murmeleita viikko sitten, kun olimme roadtrippailemassa Mercantourin kansallispuistossa. Minä yhdyin murmeleiden kimakkaan huutoon ja käskin kuskia hiljentämään entisestään, kunnes ajettiin vain pyöräilyvauhtia.
On outoa, että koirat ovat ehdottoman kiellettyjä kansallispuiston alueella, jopa kytkettynä, mutta minkäänlaisia nopeusrajoituksia emme sen sijaan nähneet. Pidimme kuitenkin Tsuk-Tsukin kiltisti autossa nokosilla ristiriitaisista säännöksistä huolimatta ja kiipesimme keskenämme valloittamaan Bonetten huippua 2862 metriin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)