lauantai 6. toukokuuta 2017

Kun ei tarvitse matkustaa minnekään


Mitä on tapahtunut, kun seikkailija, joka aiemmin "halusi tallata kaikki maailman polut", on yllättäen tyytyväinen tallatessaan vain omia lähipolkujaan? Ei ole pakottavaa tarvetta lähteä muille maille tai matkustaa lentokoneella yhtään mihinkään, vaan kaikki oleellinen löytyy parinsadan kilometrin säteeltä.

Useimmiten riittää, että hurauttaa vain puolentunnin ajomatkan päähän tutuille vuorille patikoimaan ja valinnanvaraa näistä nyppylöistä löytyy niin paljon, ettei ihan heti pääse kyllästymään. Tämä levollisuus selittynee upean asuinympäristön lisäksi myös mitä mahtavimmalla patikointiseuralla.

Luppakorvan seikkailumieltä kun ei voita mikään ja koiran mielestä kaikki polut ovat jännittäviä. Olkoon tämä tila sitten ohimenevä taikka pysyvä, aiomme nautiskella näistä omista Provencen kotiseuduista koko loppuvuoden ja ainuttakaan matkasuunnitelmaa ei ole laadittu.











8 kommenttia:

  1. Näin tapahtui meille jo monta vuotta sitten :) Miksi mennä merta edemmäksi kalaan? Joskus on varmasti kiva taas reissata, mutta sen on aika on sitten joskus.

    -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että koiralla on melkoisen paljon osuutta asiaan ja teillähän on ollut karvakavereita mukana patikkapoluilla jo pidemmän aikaa! :) Ja eipä näissä meidän ja teidän maisemissa mitään valittamista ole ;)

      Poista
  2. Jos vaan on mukavat maisemat lähellä, niin miksipä sitä kovin kauas lähteä joka kerta :) Mä olen myös huomannut ajattelevani, että kunhan pääsen jonnekin vähän mielenkiintoisempaan (maisemallisesti puhuen) niin aivan hyvin voi Nisun kera reissata lähempänäkin. Nyt on tulossa ihan minireissu työn puolesta ja just selvittelen koiranhoitokuvioita - Paljon mieluummin ottaisin karvakorvan mukaan, mutta en sentään lentokoneeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kun on upeat vaihtelevat maisemat ympärillä, niin sitä malttaa pysytellä paikoillaan ja itseasiassa muutama vuosi ei edes taida riittää tämän Provencen läpikoluamiseen! Koiran kanssa luontoretket ovat ihan parhaita ja tuntuisi nykyään ihan hassulta patikoida ilman karvakaveria :)

      Poista
  3. Ihanaa, näin toivon meillekin käyvän Portugalissa ainakin jossain määrin! Lähimatkailu kunniaan. Karvakamukin näyttää niin onnelliselta noissa upeissa maisemissa, joten eipä ihme ettei tee mieli niistä poistuakaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varma, että Portugalissa tulee sama levollinen fiilis, kun ne rannikkomaisemat ovat niin upeita sielläpäin! Lähimatkailu on tosiaankin tällä hetkellä ihan parasta :)

      Poista
  4. Vähän samanlaisia mietteitä täällä Pohjois-Italian suunnalla! En ole tämän vuoden puolella sen pahemmin hinkunut kaukoreissuihin, kun junamatkan päässä on monta mielenkiintoista kaupunkia, automatkan päässä viinitiloja sekä omalta parvekkeelta näkyy Dolomiittien vuoristo, jonne on haaveena suunnata toivottavasti tämän vuoden puolella :) Lähimatkailu kunniaan, ja nyt olen myös ymmärtänyt miksi italialaiset reissaa niin paljon omassa maassaan - kun täältä löytyy jokaiselle jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, lähimatkailu kunniaan! Meille "ulkosuomalaisille" on tapahtunut selvästi samanlainen rauhoittuminen reissailun suhteen, kun ei ole enää kova hinku kaukomaille, vaan lähiseuduilla piisaa niin paljon kuljeksittavaa.

      Ja ihan varmasti siinä tapauksessa, jos omalta parvekkeelta näkee Dolomiiteille, WAU!!! :)

      Poista