torstai 29. kesäkuuta 2017

Raikas patikkaretki vuoristojärvelle


Tukalan helteisen kesäkuun olemme pyyhkineet hikeä otsaltamme ja muistelleet kaiholla vuoristoseikkailuita odotellen hetkeä, jolloin pääsemme taas tekemään kunnon patikkaretken viileässä vuoristoilmassa. Alkuviikosta ne kaivatut vapaat sitten vihdoin koittivat ja otimme suunnaksi Mercantourin kansallispuiston Ranskan Alpeilla.

Saint-Etienne-de-Tineen kylä kilometrin korkeudessa ja jyrkästi vuoren rinnettä siksakkaava patikkapolku. Opastekyltti kertoo, että Lac de Rabuonsin vuoristojärvelle on 1500 nousumetriä 13 kilometrin matkalla ja aikaa kipuamiseen kuluu nelisen tuntia. Takaisin alas tullaan samaa reittiä eli luvassa on koko päivän kestävä urakka.

Eipä siis muuta, kuin kinttua ja tassua toisen eteen.













Patikkapolku siksakkaa aluksi metsän siimeksessä ja mitä korkeammalle noustaan, sitä harvemmaksi kasvillisuus muuttuu. Ylhäällä vuorenrinteillä yksittäiset vuoristokukat värittävät kivikkoista maastoa ja korkeimmilla huipuilla näkyy vielä lumikinoksia. Reitin ainoalla tasaisella pätkällä kävellään vuorten läpi tunneleita pitkin ja lopuksi noustaan vielä viimeinen jyrkänne, jonka takaa aukeaa raikas maisema hiljaiselle vuoristojärvelle. Lumikinoksia maistellaan ja jääkylmässä vedessä kahlaillaan innokkaasti karvakaverin toimesta upeissa Alppimaisemissa. Vaikka vuoristoilma on viileää, kaipaa 13 kilometrin ylämäkipatikan jälkeen kieltämättä hieman viilennystä ja hiukopalaa.

Lac de Rabuons sijaitsee ihan Italian rajan tuntumassa 2,5 kilometrin korkeudessa ja järven rannalla istuskellessa voi kuvitella miltä toinen maa vuoren toisella puolen näyttää. Ehkä siellä asustelee murmeleita vihreillä niityillä, mutta näistä karvapalleroista ja niiden satumaisen kauniista elinympäristöstä luvassa havaintoja seuraavassa postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti