perjantai 28. heinäkuuta 2017

Vauvamurmeleita ja vuoristojärviä


Olen tänä kesänä tullut siihen tulokseen, että kaunein paikka maan päällä lienee murmeleiden asuinympäristö.

Yli kahden kilometrin korkeudessa ruoho on raikkaan vihreää ja vuoristokukat koristavat purojen pientareita. Pienet vesiputoukset syöksevät jäätävää vettä alas laaksoihin ja yläjuoksulle suunnattuasi saatat löytää pienen söpön järven vuorten keskeltä. Huomaat, että kaikki lumi ei ole sulanut korkeuksista vielä edes heinäkuussa, vaan se täplittää rinteitä valkoisenaan liittyen pikkuhiljaa osaksi syvänsinisiä järviä ja puroihin virraten kaiken sen vihreyden keskellä.

Tähän upeuteen kun lisätään vielä kivenkoloista kurkkivat suloiset vauvamurmelit ja takajaloillaan seisova kimeästi kirkuva isompi pörröinen pötkylä, niin tiedät olevasi paratiisissa. Murmeleiden koti on niin kaunis!













Tämä kolmen järven vaivaton vain noin kolmen tunnin patikkakierros löytyy Ranskan Alpeilta Ecrinsin kansallispuiston pohjoispuolelta Valloiren lähistöltä. Serpentiininä ylöspäin mutkittelevan kuoppaisen hiekkatien varrelta löysimme mitä upeimman yöpymispaikan (bongaatko auton viimeisestä kuvasta?), jonka vierestä opastekyltti johdatteli ensin Lac des Cercesille ja sieltä Lac du Grand Banille sekä Lac Rondille.

Tuosta upeasta yöpymispaikasta kerron lisää seuraavassa postauksessa.



2 kommenttia: