keskiviikko 22. marraskuuta 2017
Korppikotkien seurassa huimilla maisemapaikoilla
Maisema vetää sanattomaksi yhä uudelleen, vaikka olemme käyneet sitä katsomassa jo lukuisia kertoja. Olemme nimenneet tämän rankahkon ylämäkipatikan "kotkakävelyksi", koska ylhäälle kivuttuamme saman maiseman Gorges du Verdonin kanjonin sekä Lac de Sainte-Croixin järven ylle kanssamme jakavat korppikotkat.
Ne liitelevät sinisen järven yllä ja tekevät taitavia syöksyjä kanjonin uumeniin. Kaukana horisontissa loistavat Alppien valkoiset lumihuiput, mutta järven ympäristö on vielä syksyn sävyissä. Kävelemme kanjonin reunalla niin jyrkillä kielekkeillä, että koiran hihna puristuu yhä varmempaan ja tiukempaan otteeseen. Alhaalla satojen metrien tiputuksen päässä näkyy enää aavistus turkoosia jokea, joka on kuivunut kuuman kesän jäljiltä lähes näkymättömiin.
Patikointipäivän jälkeen, auringon laskettua muutaman tähdenlennon siivittämänä on hyvä painua pehkuihin reissuautoon makuupussin sekä paksujen peittojen alle, koska yöksi on luvassa pakkasta.
perjantai 17. marraskuuta 2017
Luonnon ihmeiden äärellä Calanquesin kansallispuistossa
Marseillen lähellä sijaitseva Calanquesin kansallispuisto on niin suosittu ulkoilupaikka jopa marraskuisena arkipäivänä, että Col de La Gardiolen syrjäinen parkkipaikka täyttyy aamupäivisin kymmenistä autoista.
Me saavumme paikalle illalla ja suurin osa kävelijöistä on jo palaamassa autoilleen päivän päätteeksi. Ajatuksena on tehdä lyhyt parin tunnin iltakävely ja viettää yö parkkipaikalla heräten aamun ensimmäisiin auringonsäteisiin. Me kun tykkäämme liikkua luonnossa kaikessa yksinäisyydessämme toisin kuin ranskalaiset kovasti pulputtelevat patikointikerhot.
Ilta huipentuu upeaan auringonlaskuun, jossa ihan kaikki tuntuu olevan kohdillaan. V:n muotoinen vekki jylhissä kalkkikivikallioissa muodostaa auringonlaskulle raamit, joiden sisällä taika tapahtuu. Aurinko laskee pienen saaren taakse värjäten taivaan oranssiksi. Pimeä laskeutuu nopeasti ja otamme ripeämmät askeleet kohti parkkipaikkaa, jonne on vielä puolisen tuntia matkaa. Kun löydämme perille on pilkkopimeää, parkkipaikka autio ja vain meidän reissuauto kiiltelee kuunvalossa.
Kaikki menee niinkuin suunnitelmissa ja olemme seuraavana aamuna polulla ensimmäisenä. Vasta tunnin käveltyämme tapaamme pari kiipeilijää köysireppuineen ja heillä on ihan sama suunta kuin meillä. Kaikkein äkkijyrkimmät rantakalliot, joiden reunalla polku kulkee satojen metrien korkeudessa merenpinnasta. Siellä me tepastelemme koiran kanssa muutaman tunnin kohtaamatta enää ketään paitsi luonnon kauneuden. Juuri niinkuin on parasta.
tiistai 7. marraskuuta 2017
Meidän rantakausi alkoi ukkosilmassa
Syyssateet saapuivat vihdoin Provenceen ja kaukana horisontissa komeilevien vuorten huipuille oli satanut yön aikana ensilumi. Nyt on aika jättää hyvästit patikkareissuille Alpeilla ja siirtyä tutkailemaan pitkän tauon jälkeen Rivieraa.
Mikäpä sen parempi ajankohta, kuin tummien pilvien, sadekuurojen, salamoiden ja ukkosen jyrinän täyttämä päivä. Silloin rannat ovat nimittäin autioita ja kirkkaan sinistä taivasta puoli vuotta toljottaneena myrskytaivas on ihmeellisen upea näky.
Meidän rantakausi alkoi eilen ukkosilmassa Cap Dramontin punaisilla rantakallioilla ja jatkoa seikkailuille saadaan viikon lopussa, kun hurautamme kuukauden reissutauon jälkeen parin yön roadtripille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)