lauantai 16. joulukuuta 2017

Vuoden viimeinen roadtrippi


Joulukuun puolessavälissä on etelä-Ranskassakin viileää ja varsinkin rannikolla voi tuulisena päivänä tuntea luissaan sen tutun kotimaisen koleuden. Maisemakin muistuttaa harmaana päivänä Giensin niemimaalla jotain pohjoisempaa maailmankolkkaa ja jylhillä rantakallioilla patikoidessa voi kuvitella olevansa vaikkapa Irlannissa.

Tämä ajatusleikki loppuu lyhyeen, kun aurinko tulee esiin ja tuulilta suojaisella rannalla on niin lämmin, että voisi melkein kuvitella hyppäävänsä uimaan. Varsinkin kun roadtripin toisena päivänä ollaan taas samalla Cap Sicien niemenkärjellä, jossa hyppäsimme tänä vuonna mereen ensimmäisen kerran jo helmikuussa.

Talvi ei ole täällä etelässä siis kovin pitkä ja ensimmäiset kevätkukat työntyvät maasta esiin jo tammikuun loppupuolella. Näinä lyhyinä talvipäivinä ei kuitenkaan tehdä enää lisää roadtrippejä ja koiran kanssa kävellään vain läheisillä poluilla. Blogi siirtyy siis tältä seisomalta talviunille ja heräilee mahdollisesti keväällä, jos on heräilläkseen....

Mukavaa loppuvuotta ja onnea tulevaan!











lauantai 2. joulukuuta 2017

Sinisen järven lumoissa


Meillä oli aikaa kahden yön roadtripille ja päätimme viettää koko reissun Lac de Sainte-Croixin järveä sekä Gorges du Verdonin kanjonia tutkiskellen. Yksi päivä kului kanjonin reunalle kiipeämiseen ja ylhäällä kotkien seurassa maisemien ihailuun sinisen järven ylle, mutta loppuaika pysyteltiin vesirajassa järven rantoja seuraillen.

Vedenpinta oli laskenut kuivan ja kuuman kesän jäljiltä niin paljon, että erääseen saareen oli muodostunut mutainen kävelysilta, jota pitkin pääsimme tutkailemaan paikkaa, johon yleensä pääsisi vain kajakilla. Herra luppakorva rouskutteli järvisimpukoiden kuoria, jotka olivat jääneet loukkuun mutaiselle väylälle ja huuhtoi ne alas kirkkaalla järvivedellä.

Tähän aikaan vuodesta on niin hiljaista, että kesäaikaan suosituilla uimarannoilla saa kävellä kaikessa hiljaisuudessa. Ja mehän kävelimme.