keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Uutta puhtia seikkailuihin


Blogihiljaisuudelle on syy. Nimittäin kiire jonkun niin innostavan asian ympärillä, ettei ole oikein malttanut istuutua alas. Siitä on haaveiltu jo useampi vuosi ja nyt kahden koiran myötä asia on muodostunut reissujen päällä ajankohtaiseksi.

Tilanpuute.

Vai miltä kuulostaa nukkua 90 sentin levyisessä vanerilaatikossa puolison kanssa kahden koiran kopan alla? Kieltämättä vähän ahdasta on ollut ja välillä huonot yöunet pitkien patikkaretkien päätteeksi ovat ottaneet kunnon päälle. Mutta asia tulee muuttumaan, sillä olemme hankkineet farmarin tilalle pakun ja olemme parhaillaan rakentelemassa takakonttiin seikkailumobiilia kunnon sängyn, vessan, suihkun sekä minimaalisen keittiön kera.
Kaikki tulee todellakin olemaan ihan huvittavan pientä ja kaikki sentit otetaan tehokkaasti käyttöön. Jos rakennusprojekti kiinnostaa, niin kannattaa kurkata seikkailuauton omaa instagram tiliä .

Mutta muistellaan vielä menneitä ja kuukauden takaista reissua Camarguen luonnonpuistoon sekä  Sainte-Victoiren vuorelle kuvien muodossa, sillä seuraava seikkailu tehdään heinäsirkan vihreällä reissumobiililla!
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti