lauantai 31. joulukuuta 2016

Uusi pörröinen patikkakaveri!


Tiedoksi, että eläinten pelastustarhalle vapaaehtoiseksi ilmottautuessa kannattaa pitää mielessä, että tarhalta saattaa tarttua työnteon lomassa mukaan kotiin vietäväksi myös uusi karvakaveri.
Näin kävi jo Espanjassa kaksi ja puoli vuotta sitten, kun olimme auttelemassa eräällä kissatarhalla. Adoptoimme sieltä tarhan vanhimman kissaneidin Pollin, joka on nyt jo 15-vuotias seniori.

Ranskassa asustellessa olemme käyneet koirien pelastustarhalla lenkittämässä karvakavereita jo kolmen kuukauden ajan ja myös siellä iskin silmäni erääseen eläinvanhukseen. Hän oli odottanut tarhalla jo seitsemän vuotta, että joku hakisi hänet kotiin ja huomasin että minä taidan olla seniorin viimeinen mahdollisuus.

Tämä jo 9,5 vuoden ikään ehtinyt energinen koiraherra, tarhalla "Monsieur Gourmandiksi" kutsuttu pikku ahmatti on aina yhtä innokas lenkille lähtijä. Koiratarhalla se pääsi vain pari kertaa päivässä lyhyelle kävelylenkilleen vapaaehtoisten ansiosta ja takajalat innosta täristen se aina painoi kovaa eteenpäin kuin höyryjuna. Sen nimi Chuck taipuikin suussani Tsuk-tsukiksi vauhdikkaan luonteensa puolesta ja en kestänyt ajatusta, että tämä energiapakkaus tulisi viettämään loppuelämänsä pienessä kopissaan.

Se ei ole koskaan tottunut asumaan sisätiloissa ja eräs aiempi adoptiokokeilu oli mennyt mönkään, koska Tsuk-tsuk oli innoissaan ominut ja tuhonnut kaiken kodin irtotavaran. Tämä oli myös yksi syy, miksi erityisesti hän olisi meille sopiva koira, koska emme voi kissojemme vuoksi ottaa koiraa sisälle asumaan. Onneksi täällä Ranskan kodissamme on yksi ylimääräinen huone omalla sisäänkäynnillä ja siitä on nyt tehty Tsuk-tsukin oma poikamiesboxi, jossa hän saa sisustaa kotinsa ihan itse. On se sitten rikkipurtuja leluja tai myllätty petipaikka.

Mutta mikä tärkeintä, Tsuk-tsuk saa juoksennella pihalla vapaana isossa aitauksessaan ja ennenkaikkea osallistua mukaan patikkaretkille. Hän taitaakin olla maailman parasta patikkaseuraa.










8 kommenttia:

  1. Ihana postaus, ihan tuli itku, kun mietin kuinka onnellinen Tsuk-tsuk onkaan päästessään oikeaan kotiin!! Mä haluisin kauheasti myös koiraa, mutta tähän elämäntilanteeseen se ei sovi. Ehkä sitten, kun asetutaan pidemmäksi aikaa aloilleen. En tosin tiedä, mitä meidän kissat tykkää koirista. Se pitää ensin selvittää :) Hauskoja patikkamatkoja teidän kolmikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsuk-tsuk on aivan ihana tapaus, vaikka välillä vähän höntti touhuttaja. Se on niin innoissaan meidän seurasta ja lenkkeilystä, ettei tiedä oikein miten päin olisi <3 On niin ihana seurata toisen onnea ja tulee itsellekin hyvä mieli kun näkee papparaisen innostuksen. Tämän vuoden patikkaretket tulevat olemaan mahtavia, kun saatiin tuo pörrövahvistus meidän tiimiin :)

      Poista
  2. Vanhat koirat ovat ihania. Hienoa, että sai kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Luulen että minun elämäntehtäväni on pelastaa näitä vanhempia eläimiä, jotka eivät saa koteja niin helposti <3

      Poista
  3. Oi miten Tsuk-tsuk näyttää onnelliselta! Hienon lenkkikaverin saitte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on niin tarmoa täynnä, että pitää itsekin vielä lisätä kierroksia patikkapolulla! Eilen meni välillä juoksuksi 😁

      Poista
  4. Vanha herra sai hyvän kodin. Näyttää tyytyväiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papparainen on ihan tohkeissaan uudesta kodistaan <3

      Poista