tiistai 21. helmikuuta 2017

Biitseilyä ja patikointia


Luppakorva pääsi viikko sitten käymään roadtripillä Calanquesin lisäksi myös Giensin niemimaalla Hyereksen kaupungin lähellä. Tältä valaanpyrstön muotoiselta mereen työntyvältä niemeltä löytyy pitkä vaalea hiekkaranta ja sen lisäksi jylhiä rantakallioita, joilla patikoida. Biitsi on siitä erikoinen, että se sijaitsee kapealla vain parin sadan metrin levyisellä maakaistaleella, jonka toisella puolen sininen Välimeri lainehtii ja toisella puolen suuri kosteikko majoittaa suojiinsa flamingoja sekä muita vesilintuja. Tämän maakaistaleen läpi pääsee ainakin kesäaikaan ajamaan autolla Route du Sel nimistä tietä pitkin, mutta muuten se on rauhoitettu lintujen pesintäaikana.

Me parkkeerasimme reissuautomme ihan hiekkarannan tuntumaan ja biitsillä oli vielä alkuillasta paljon ihmisiä lenkkeilemässä, pyöräilemässä ja joku otti jopa aurinkoa näillä helmikuun helteillä (?).
Koirien tuominen rannalle on kielletty, mutta illan edetessä uskaltauduimme muiden koiranulkoiluttajien tavoin tassuttelemaan rantahiekalle ja ihastelemaan upeaa auringonlaskua.
Kun ilta pimeni, niin kaikki muut katosivat paitsi me, koska tarkoitushan oli viettää yö rannalla autossa nukkuen ja herätä reippaana ensimmäisiin auringonsäteisiin. Aikaisin aamulla patikkapolut kun ovat niin ihanan rauhallisia ja aamuaurinko värjää maiseman lämpimin sävyin.













Kuten viikko sitten, niin "viikonloppu" näyttäisi sijoittuvan meillä jälleen alkuviikkoon, joten lähdemme taas tänään tutkailemaan rannikkoa uusiin maisemiin. Nämä kahden yön roadtripit farmariautossa sujuvat koiran kanssa mukavasti ja kun näillä keleillä ei uskalla vielä raikastua meressä, niin oma suihku on paikallaan roadtripin jälkeen. Nämä minireissut ovat parasta juuri tähän vuodenaikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti