perjantai 24. helmikuuta 2017

Maaginen leiripaikka kallionkielekkeellä


Yksi Rivieran huimimmista autoilureiteistä kiemurtelee Cassisin ja La Ciotatin välisellä vuorenharjanteella yllättävän hyväkuntoista ja leveää asfalttitietä pitkin. Näitä Route des Cretesiksi kutsuttuja näköalareittejä löytyy muualtakin Provencesta, mutta erityisesti tämä tarjoilee mitä upeimpia näkymiä Välimerelle ja sen rannoille.

Korkealta kallionkielekkeeltä voi tähystellä läheisimpään Cassisin kaupunkiin ja edelleen Marseillen suuntaan Calanquen kansallispuistoon, jonka komeat vuonomaisemat näyttäytyvät kaukana todellista pienempänä. Nämä rantakalliot kun ovat yhdet Ranskan jylhimmistä ja siksipä ympäröivä vuoristokin kutistuu sen rinnalla.














Päätimme omistaa tälle upeudelle kokonaisen päivän, yön sekä aamun ja parkkeerasimme reissuautomme mielettömälle näköalapaikalle. Tukikohdasta oli hyvä tehdä tutkimusretkiä joka suuntaan ja jännittävin polku löytyi jyrkänteen reunan alta. Kivivyöryvaaran vuoksi palasimme hyvissä ajoin takaisin ylös kielekkeen reunalle ihailemaan auringonlaskua ja siellä parkkipaikan reunassa meidän yksinäinen reissuautomme kimalteli ilta-auringossa. Horisonttiin painuva kaasupallo teki edessämme avautuvasta maisemasta entistäkin maagisemman.

Seuraavan aamun auringonnousu ei sekään ollut huono, vaikka jouduimme autoa vähän siirtämäänkin, että ennätimme patikoida jyrkänteelle, josta avautui näkymä itään. Pilvien takaa paistavat ensimmäiset säteet herättelivät aamu-unisia silmiä ja oli aika jatkaa matkaa auringon, eli Toulonin suuntaan. Siellä seuraavat seikkailut osoittautuivat niin keväisiksi, että päätimme pulahtaa uimaan Välimereen, mutta siitä lisää ensi kerralla.


2 kommenttia:

  1. Huimaa katsellakin tuota kielekekuvaa. Onpa taas mahtavat maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hurja tiputus mereen ja kun etsiskelin vähän lisää tietoa näistä kielekkeistä, niin ne taitavatkin olla koko Ranskan korkeimmat rantakalliot!

      Poista