maanantai 13. helmikuuta 2017

Nyt on paras aika seikkailla rannikolla


Parasta tällä hetkellä ovat yöretket rannikolle Rivieran upeimpiin luontokohteisiin, jotka ovat meille jo ennestään tuttuja, mutta uudelle karvakaverille jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Näitä rannikkopolkuja on tullut koluttua tänä vuonna jo Saint-Tropezin luonnontilaisilla rannoilla kuun alussa ja viikko sitten Saint-Raphaelin kainalossa Esterelin punahehkuisilla vuorilla sekä kalliorannoilla.

Tärkeintä reissussa on ensiksikin löytää mukava rauhallinen yöpaikka hiljaiselta parkkipaikalta, joka tähän vuodenaikaan on osoittautunut todella helpoksi. Yöt ovat riittävän lämpimiä mukaville yöunille, mutta muut roadtrippailijat ja ylipäätään ihmiset loistavat silti poissaolollaan. Varsinkin auringon laskettua rannat ovat ihan autioita ja parasta viime reissulla olikin aikainen herätys reissuautosta mitä upeimman auringonnousun ihailuun.











Näillä retkillä pääasiassa kävellään sekä ihastellaan maisemia ja huomenna ollaankin suuntaamassa sellaiseen ympäristöön, että upeampia rannikkonäkymiä saa Euroopasta hakea! Tämän viikon seikkailu suuntautuu nimittäin Marseillen lähelle Calanquen kansallispuistoon, joka on tunnettu jylhistä rantakallioistaan ja Välimeren "vuonoistaan".

Nyt on todellakin paras aika seikkailla rannikolla ja kesän pahimman turistisesongin aikaan voikin sitten siirtyä patikoimaan vuorille. Etelä-Ranska on mitä mainioin roadtripkohde!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti